Kirjaudu

Ahtaajat ajettiin ahtaalle tarkoituksella

14.3.2010 16.19 | Jussi Saramo | Yleinen

Satamissa työskentelevistä ahtaajista on yritetty tehdä lähes rikollisia ja Suomen talouden raunioittajia. Paperitehtaiden sulkeminen ja muut seuraukset on laitettu lakossa olevien työntekijöiden niskoille.

Todellisuudessa paperiteollisuuden omistajat ovat tehneet jättivoitot sellun hinnan noustessa. UPM:n osakkeen hinta on noussut reilusti. UPM on tärkeimmän satamaoperaattorin Stevecon suurin omistaja. Vaikka valheella on näinkin lyhyet jäljet, ei asiaa ole jostain syystä vielä noteerattu.

Ahtaajat taistelevat paremman irtisanomissuojan puolesta hyvästä syystä. Meillä Suomessa on Euroopan huonoin joukkoirtisanomissuoja, yritysten kannattaa potkia ihmiset pihalle mieluummin Suomesta kuin vaikkapa Saksasta. Kun meillä kustannukset maksaa valtio, joutuvat yritykset suuressa osissa Eurooppaa maksamaan jopa useiden vuosien palkan. Yrityksen kannattaa siis ylikapasiteetin uhatessa irtisanoa ensisijaisesti Suomesta.

Jos joku siis on epäisänmaallinen, se on kapitalisti, joka mieluusti sulkee paperitehtaat ja suomalaiset satamat jos voi siten tehdä enemmän voittoa. Uuden Suomen tietojen mukaan päättäjien sisäpiiriin kuuluvalla Björn Wahlroosilla on 200 000 UPM:n osaketta, joten hän kuuluu suurimpiin voittajiin.

Mikä siinä on, että ihmiset lähtevät niin helposti kadehtimaan toisia duunareita, satama- kuljetus- tai paperityöläisiä, eivätkä takapiruina jättiomaisuuksia haalivia superrikkaita?

Yle-rahasto NYT!

13.3.2010 14.57 | Jussi Saramo | Yleinen

Olen kulkenut lähiajat ympäri Suomea junalla esittelemässä luonnosta Vasemmistoliiton tavoitteiksi seuraavalle viidelle vuodelle. Tänään ohjelmaa käsitellään täällä Porissa. Välillä on käyty Tikkurilassa hoitamassa Vantaan kunnallispolitiikkaa ja Brysselissä Eurooppa-politiikkaa.

Olen ollut innoissani uusista tehtävistäni Vasemmistoliiton poliittisena sihteerinä. Kun politiikka ei ole vain kunnallispoliittinen harrastus, vaan leipätyö, tulee asioihin perehdyttyä harvinaisen perusteellisesti.

Kukaan ei voi tietää kaikesta kaikkea, mutta päivittäin huomaa kuinka eri tasoista on hyötyä toisilleen. Euroopan Vasemmistopuolueen hallituksen jäsenenä saamistani tiedosta on usein hyötyä valtakunnan- ja kunnallispolitiikassa, ja toisinpäin.

Bloggaaminen on jäänyt muiden juttujen alle, mutta vihdoin ehdin tännekin kirjoittamaan. Tänään ihmisiä on tuntunut kiinnostavan mediamaksun kohtalo. Paavo Arhinmäki nosti keskusteluun esityksen Yle-rahastosta, joka kerättäisiin verotuloista. Sama esitys sisältyy meidän tavoiteohjelmaluonnokseen jota olen täällä Porissa esittelemässä.

Yle-rahasto turvaisi Yleisradion riippumattomuutta ja olisi hyvä vaihtoehto esitetylle tasamaksulle, joka on tuntuva pienituloisen kukkarossa. Tämä ei tietenkään kokoomukselle käy, he haluavat toisaalta ajaa Yleä alas kaupallisten toimijoiden tieltä, ja toisaalta hoitaa rahoituksen rikkaita suosien siten, että Wahlroos ja Lilius maksavat saman kuin vaikkapa työtön, opiskelija tai kansaneläkeläinen.

Ylen rahoituksella on kiire, hoidetaan se miten vaan. Lindénin tapa heittää toivotalkoiden työhanskat tiskiin on vastuuton.

Lyhyt muisti

8.2.2010 19.19 | Jussi Saramo | Yleinen

Väittävät, että ”kansan muisti” on lyhyt. Kuka vielä muistaa, kun valtionvarainministeri Katainen kertoi pääministeri Vanhasen tukemana, ettei maailmanlaajuinen lama kosketa Suomea?

Ylimielinen ja epäpätevä hallitus menetti tilaisuuden tehdä kustannustehokasta ennakoivaa elvytystä. Mikäli työpaikkoja olisi pelastettu ajoissa, silloin kun Vasemmistoliitto nosti tulevan talouskriisin keskusteluun, olisi valtion ja kuntien työttömyysmenot saatu aisoihin. Hallitus syytti meitä pelottelusta, ja mokasi täysin talouspolitiikkansa. Hinnan maksavat työttömät ja koko väestö.

Barack Obama esti maailmantalouden kokonaisromahduksen elvyttämällä ja ottamalla talouskuplan aikana tehdyt valtavat yksityishenkilöiden voitot veronmaksajien piikkiin. Yhdysvalloilla on jo 55 000 000 000 000 dollaria velkaa! Tämäkään ei valitettavasti taida auttaa. On odotettavissa, että valtioiden velkaantumisella romahdusta tai rakennemuutosta siirretään vain eteenpäin.

Ongelma ei silti ole vain kykenemättömissä johtajissa, kuten Kataisessa ja Vanhasessa, tai George Bushissa, jonka hallinnon aikana maailmantalouden vääristymä lopullisesti paisui. Ongelma on uskossa vapaaseen kapitalismiin. Se ei toiminut 1900-luvun alussa, eikä se toimi 2000-luvun alussa.

Pahimman romahduksen aikana maailman johtajan lupailivat, että maailmantalous otetaan taas demokraattiseen hallintaan, kuten tehtiin 30-luvun laman jälkeen, ja veroparatiisit suljetaan. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä vähemmän enää halutaan tehdä. Ehkäpä johtajienkin muisti on lyhyt. Uusi pommi on viritetty.

Olin viikonloppuna Brysselissä miettimässä Euroopan vasemmiston tulevaa toimintaa. Talouskriisistä puhuttiin paljon, etenkin kreikkalaiset elävät jatkuvan uhan alla. Puhuttiin myös Islannin ja Irlannin masentavista tilanteista, kuinka talouden vapauttaminen aiheutti syvän laman.


Italialaisen eurokommunistin Altiero Spinellin mukaan nimetty
Eu-parlamentin päärakennus oli hiljainen viikonloppuna

Löysin osuvan tekstin kolmen vuoden takaa. Siinä Islannin kunniakonsuli Lauri Lajunen kertoo: ”…Islannin olevan Euroopan kilpailukykyisin ja maailman neljänneksi kilpailukykyisin maa…Elintaso on korkeampi kuin Suomessa, Ruotsissa tai Saksassa ja se näkyy muun muassa runsaana ylellisyystavaroiden kulutuksena.”

”Missään muussa pääkaupungissa ei näe liikenteessä niin paljon upeita, suurilla renkailla varustettuja maastoautoja kuin Reykjavikissa. Ihmiset ovat muotitietoisia ja istuvat iltaa hintavissa trendiravintoloissa. Coca Colan kulutuksessakin islantilaiset ovat nyt maailman johtava kansa.”

Kansainvälinen valuuttarahasto näkee vaaran merkeistä huolimatta Islannin kansantalouden tulevaisuuden näkymiä loistavina. Sen mukaan Islannin talouden vahvuuksia ovat avoimet ja joustavat markkinat, voimakkaat instituutiot ja se, että luonnonvarat ovat hallinnassa.”

Pohjoismaista ”Norden” -tiedotussivustoa ehkä hävettää heidän innostunut uutisointinsa Islannista, sillä googlaamani sivut ovat poistuneet netistä. Onnistuin kuitenkin löytämään myös alkuperäiset tekstit:
”Usein kysytään, mitä islantilaisten yritysten ekspansion taustalla oikein on. Taustalla on kolme tekijää. Ensinnäkin Islanti on allekirjoittanut Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen, joka on taannut islantilaisille yrityksille vapaan pääsyn EU:n sisämarkkinoille ja pakottanut Islannin viranomaiset vapauttamaan kansainväliset pääomasiirrot.”

Toiseksi edellinen pääministeri Davið Oddsson teki aloitteen yksityistämisestä. Siinä oli tärkeintä valtion pankkien yksityistäminen, joka vapautti valtavia voimia. Pankit ovat nyt monessa suhteessa näyttäneet tietä talouden ekspansiossa sekä osallistumalla kasvun rahoittamiseen muissa kansainvälisissä yrityksissä että ostamalla itse naapurimaissa sijaitsevia rahoitusyhtymiä.”

”Siksi on entistä tärkeämpää, että ympäristö, joka viranomaisilla on tarjottavana yrityksille, on niiden kannalta edullinen. Pääomat ovat liikkuvia ja voivat milloin tahansa vaihtaa paikkaa. Itsenäisyyspuolueen ja sosiaalidemokraattien muodostama uusi hallitus näyttää varautuvan tähän ja aikoo esimerkiksi keventää edelleen yritysverotusta. Suuret yritykset painostavat viranomaisia kuitenkin entistä enemmän.

Kuulostaako tutulta? Samaa huttua suoltavat Katainen, Wahlroos ja monet muut. Toivottavasti muisti ei pätki seuraavien vaalien alla.

Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi!

25.1.2010 22.32 | Jussi Saramo | Yleinen

Viime keskiviikkona käsittelimme puoluehallituksessa esitystä puolueen tavoitteiksi seuraavalle viidelle vuodelle. Oma viikonloppu meni vielä puhtaaksikirjoittamisessa ja ohjelman esittelyssä Kirkkonummen Siikarannassa. Sää oli kaunis, laitan tähän sieltä ottamani kuvan.


Keskiviikon puoluehallitus päätti vaatia jättipankkien pilkkomista osana ohjelman talousosiota. Perjantaina Yhdysvaltain presidentti Obama tuli meidän kanssa samoille linjoille. Ihmettelen kuka ajatuksen vuoti ennen ohjelmamme julkaisua Obamalle ;)

Tänään aamulla pidimme sitten tiedotustilaisuuden kevään puoluekokouksesta ja tavoiteohjelmaesityksestä. Ohjelmaesityksestä Paavo nosti esiin etenkin tarpeen jakaa työtä ja samalla nostaa pienimpiä tuntipalkkoja inhimilliselle tasolle.

Suomeen on syntymässä työtä tekevien köyhien luokka Yhdysvaltain ja Viron malliin. Etenkin naisvaltaisilla palvelualoilla palkat ovat kohtuuttoman pieniä, siivoojille tai kaupan kassoille ei meinaa riittää elämiseen kahdeksankaan tunnin työ, ainakaan pääkaupunkiseudulla.

Kun maailmantalouden sääntely lopetettiin 70-luvun alussa, alkoi vuosikymmenestä toiseen jatkunut globaalin kansantulon kasvun lasku ja samalla työttömyyden nousu. Talouspolitiikka perustetaan uskolle, jonka mukaan markkinat takaavat työllisyyden, ja laskua seuraa nousu. Todellisuudessa jokaisen laman jälkeen työttömyys on jäänyt entistä korkeammalle asteelle.

Nykyisen globaalin talouskriisin jälkeen työttömyys jää aiempaakin korkeammalle tasolle, ja se aiheuttaa inhimillisten yksilöllisten ongelmien lisäksi jo vakavia ongelmia järjestelmän kestävyydessä. On pakko uskaltaa muuttaa nykyisiä käytäntöjä ja alettava jakaa työtä työaikaa lyhentämällä.

Tutkimusten mukaan iso osa ihmisistä on valmiita tinkimään palkastaan lisääntyvän vapaa-ajan hyväksi. Pienituloisille tämä on kuitenkin mahdotonta. Siksi tarvitaan riittävä minimipalkka, 10 euroa tunnilta on hyvä lähtökohta tuleville vuosille.

Netti on jo täynnä kirjoituksia, joiden mukaan pienten palkkojen nousu lisää työttömyyttä. Tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan ole. Etenkin Suomessa, jossa pienituloisilla ei ole ollut varaa kuluttaa palveluita, on pienituloisten palkankorotus mitä parhainta elvytystä ja samalla työllisyyden parantamista.

Pääkaupunkiseudulle 30 kuntaa?

17.1.2010 2.01 | Jussi Saramo | Yleinen

Pääkaupunkiseudulla päätöksiä tehdään kaikkea muuta kuin demokraattisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Teknisiä rakenteita, kuten joukkoliikennettä ja jätehuoltoa hallinnoidaan epädemokraattisissa ylikunnallisissa elimissä. Pieni piiri päättää isot asiat ja valtuustoille tarjotaan ”ota tai jätä” -tyyppisiä ratkaisuja. Byrokratiaa on paljon, demokratiaa vähän.

Useat ylikunnalliset päätöksentekoelimet ovat nykytilanteessa välttämättömiä. Ei olisi mitään järkeä siinä, että vaikkapa joukkoliikennettä järjestäisi neljän eri kunnan hallinnot. Tästä syystä on alettu puhua demokraattisen seutuhallinnon järjestämisestä. Asiaa pohtimaan on perustettu pk-seudun ja lähikuntien yhteinen työryhmä. Jotkut haluaisivat ulottaa uuden seutuvaltuuston ja -hallinnon peräti 14 kunnan alueelle. Minulle riittäisi pk-seudun neljä kuntaa, en kuitenkaan vastusta laajempaakaan ratkaisua.

Seutuhallinnon luominen ei kuitenkaan riitä. Seutudemokratian puutteen lisäksi pääkaupunkiseutu kärsii vakavasta lähidemokratian puutteesta. Kun 25 000 asukkaan Korson terveysaseman kohtalosta päätetään Tikkurilassa ja Helsingin valtuusto on täynnä isolla rahalla kampanjoineita ammattipoliitikkoja, muttei ketään 35 000 asukkaan Vuosaaresta, ei voida paljoa puhua lähidemokratiasta.

Selvitysten mukaan tehokkaimmin palvelut järjestetään keskisuurissa, n. 20 - 30 000 asukkaan kunnissa. Siellä on vähiten turhaa byrokratiaa ja demokratia toimii siten, että palveluista pidetään huolta. Ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneita omista asioistaan.

Seutuselvityksen lisäksi selvitetään Helsingin ja Vantaan yhdistämistä. Edustan tässä HeVa-työryhmässä Vasemmistoliittoa. Olemme puolueessa puhuneet paljon erilaisista lähidemokratiamalleista, emmekä ole vielä luoneet yhteistä näkemystä. Esitän kuitenkin mallin, jonka itse näkisin mielelläni toteutuvan. Olen laajentanut sen koskemaan myös Espoota, vaikka sikäläisiä johtavia poliitikkoja on tähän asti kiinnostanut oma asema kuntaliitosselvityksiä enemmän.

1) Jos Helsinki ja Vantaa (ja Espoo) yhdistetään ilman todellista lähidemokratiaa, karkaa valta vielä kauemmas tavallisista kansalaisista. Yhdistämisen ehdoksi pitää asettaa kuntien jakaminen pienempiin kaupunginosakuntiin.

2) Kun budjettivaltaiset kaupunginosakunnat luodaan, jäävät vanhat kuntarajat nykyistäkin epätarkoituksenmukaisemmiksi. Turhia hallintoportaita ei pidä ylläpitää. Nykyiset kunnat pitää siinä tilanteessa lakkauttaa.

3) Sekä kaupunginosakunnilla, että uudella suurpääkaupungilla tulee olla verotusoikeus. Kaupunginosat verottaisivat lähipalveluita varten ja suurkaupunki infrastruktuuria.

4) Seudulle tarvitaan oma verontasausjärjestelmä, kuten suomalaisten kuntien välillä on. Ilman verontasausjärjestelmää kaupunginosakunnat johtaisivat nykyistäkin pahempaan epätasa-arvoon, mikä on mahdoton ajatus.

5) Lähikuntien pitää huolehtia kaikista lähipalveluista: terveydenhoidosta, peruskoulusta, päivähoidosta, kirjastosta, lähiliikuntapaikoista jne.

6) Suurkunnan pitää huolehtia joukkoliikenteestä, jätehuollosta, vesihuollosta, teiden ylläpidosta, yleiskaavoituksesta, toisen asteen koulutuksesta, erikoissairaanhoidosta, metropolitason kulttuuri- ja liikuntapaikoista jne.

Unohdin nyt varmasti monta asiaa. On varmasti myös asioita joita en ole tullut ajatelleeksi, kommentoikaa ihmeessä, siitä olisi apua.

Pk-seutu jaettuna 30 kaupunginosakuntaan

Tein yllä olevan kartan esimerkiksi, millaisia uudet kunnat voisivat olla. Vantaan tunnen parhaiten ja jonkin verran Helsinkiäkin. Mietin esimerkiksi pitäisikö Malmin kaupunginosakunta jakaa kahtia. Espoon osalta luotin kaupungin omiin suuralueisiin. Kartalta katsoen ne näyttivät aika älyttömiltä, mutta varmasti aluejakoihin on syy.

Parasta tässä uudelleenjakamisessa olisi, että kunnat jaettaisiin todellisten luonnollisten palvelualueiden perusteella. Olin aika konservatiivinen nykyisten kuntarajojen kanssa, varmaan muitakin rajansiirtoja kannattaisi tehdä, kuin Mellunkylä-Länsimäki, Ala-Tikkurila ja Kauniaisen raja-alueet. Helsingille kuuluvaa Lounais-Sipoota en laittanut kartalle, se korostaa entisestään muutoksen järkevyyttä, onhan se Vantaan takana.

Moni pitää tällaista ajattelua haihatteluna. Heitä kehoitan katsomaan listaa uusien kaupunginosakuntien asukasmääristä. Pienin on Kauniainen, joka nykyiselläkin lainsäädännöllä on oma kuntansa! Miksi kauniaislaiset olisivat oikeutettuja lähidemokratiaan, mutta me länsimäkeläiset emme?

Asukasluvuissa on virheitä, mutta ne antavat suuntaa. Osa tiedoista tuli wikipediasta, jossa oli vanhentuneita tietoja ja epämääräisiä rajauksia. Uudet kaupunginosakunnat olisivat Suomen mittakaavassa keskisuuria kaupunkeja.

Malmi 65000
Leppävaara 58000
Espoonlahti 53000
Myyrmäki 50000
Kamppi 48000
Herttoniemi 46000
Mellunkylä-Länsimäki 46000
Oulunkylä 42000
Tapiola 42000
Munkkiniemi 38000
Tikkurila 38000
Kallio 36000
Vuosaari 35000
Matinkylä 33000
Pasila 32000
Vanha-Espoo 32000
Vartiokylä 31000
Korso 28000
Kaarela 26000
Haaga 25000
Koivukylä 25000
Töölö 25000
Viikki 25000
Hakunila 20000
Lauttasaari 20000
Aviapolis 15000
Pitäjänmäki 15000
Kivistö 10000
Pohjois-Espoo 9000
Kauniainen 8000

Keitä ne on ne sankarit?

15.1.2010 11.45 | Jussi Saramo | Yleinen

J. Karjalainen lauloi, että ”me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan”. Tällä tavalla katsottuna myös Tony Halme oli oman elämänsä sankari. En ole kovinkaan kiinnostunut henkilö Tony Halmeen elämän vatvomisesta. Se valtava moraalinen närkästys ja poliittisten pisteiden kalastelu, joka Halmeen kuolemaa seurasi, ansaitsee kuitenkin huomiota.

Kaikki alkoi, kun Iltalehden kolumnisti Kaarina Hazard kritisoi mediaa Halmeen nostamisesta sankariksi. Hazard veti tapansa mukaan överiksi, ja nimitteli vainajaa rumasti. Se oli varmasti tarpeetonta, mutta itse asiasta Hazard oli oikeassa. Oli oksettavaa seurata, kuinka suomalainen media teki Halmeesta sankaria kuolemansa jälkeen.

Yksin jätetty ihmisraunio sai yhtäkkiä paljon ystäviä, ja kaikki pahatkin teot näytettiin jonkinlaisena sankaruutena. Halmeen elämä oli kai alusta asti aika traagista, joten on ymmärrettävää, että mies ajautui sellaiseen toimintaan ja tilaan kun joutui. Pahat teot ovat kuitenkin pahoja, niitä voi ymmärtää, mutta ei niitä pidä pyhittää. Uhkana on, että Halmeesta tehdään jonkinlaista nuorisoidolia, ja siten oikeutetaan miehen levittämää rasismia ja suoranaista ihmisvihaa.

Muistaako kukaan enää kuka Tony Halme oli? Hän oli mies joka nousi eduskuntaan vastustamalla ”kannabista pössytteleviä hippejä”, mutta itse veti piriä ja muita kovia huumeita.

Hän oli mies joka halusi koventaa rangaistuksia, syyllisti rikoksista kaikkia maahanmuuttajia, mutta itse ammuskeli kamapäissään, ajeli kännissä ja aineissa ja vaaransi siten viattomia.

Hän oli mies joka pääsi eduskuntaan syyttämällä poliitikkoja taksilla ajelusta ja ansaitsemattomista tuloista, mutta itse teki uudet taksilla ajon ennätykset ja lähti mahdollisimman nopeasti kansanedustajaeläkkeelle.

Tällaisesta kaverista suomalainen media teki sankaria. Ihan hyvä että joku sanoi, ettei keisarilla ole vaatteita.

Oikeisto tuhoaa Finnairin

14.1.2010 20.20 | Jussi Saramo | Yleinen

Finnairin asiakaslehden tuore artikkeli loistavista matkatavarapalveluistaOlin aikanaan yhden kesän töissä Helsinki-Vantaan lentokentällä vartijana. Olin matkatavarapuolella, joten pääsin näkemään läheltä matkatavaroiden lastaamista ja kuljettamista.

Jos ei vartijan homma ole kadehdittavaa, ei sitä ollut matkatavaramiestenkään työ. Se oli raskasta työtä ajoittain kovassa kiireessä. Finnairilla ja Helsinki-Vantaalla oli kuitenkin hyvä maine - kenttätyöntekijät tekivät pienestä palkasta huolimatta töitä kovalla ammattiylpeydellä.

Viime vuonna hyvästä laukkujen käsittelystä annettiin jopa palkinto.

Tämän kovan panoksen Finnairin johto palkitsi ulkoistamalla duunarinsa pahamaineiselle vuokrayhtiö Baronalle. En pysty näkemään mitään perustetta sille, että valtionyhtiö ulkoistaa tärkeän toimintonsa Baronan kaltaiselle yritykselle.

Sen lisäksi, että ulkoistus oli itsessään törkeä veto, hoiti Finnairin johto projektin muutenkin vastuuttomasti ja huonosti. Henkilöstön kanssa ei neuvoteltu, ja tilanne ajautui lakkoon asti.

Vaikka lakkoa ei nyt ole päällä, on laukkujen kanssa jatkuvia ongelmia. Pääluottamusmiehen mukaan henkilökuntaa on aivan liian vähän, jopa 30 hengen vajausta. Työntekijöitä on syytetty ”italialaisesta lakosta” eli töiden tahallisesta hidastamisesta, mutta siitä ei työntekijöiden mukaan ole kyse. He tekevät töitä kunnolla, mutta eivät enää ”revi ja riuhdo” vajaalla henkilökunnalla toimittaessa paniikkitilanteissa, kuten Finnairin aikana.

Kysyä sopiikin, miksi kukaan antaisi ylimääräistä työnantajalle, joka kohtelee sinua kuin kuraa? Hyvästä työyhteisöstä ja keskinäisestä luottamuksesta hyötyisivät kaikki.

Oli tragikoomista lukea matkatavarapuolen palkinnosta ja Helsinki-Vantaan uudesta loistavasta laukkujen käsittelyjärjestelmästä Finnairin asiakaslehdestä sunnuntaina, kun koneesta ulos tullessa näki röykkiöittäin omistajaa vaikka olevia laukkuja odotustilassa. Todennäköisesti tästä jää pysyvä tahra yhtiön maineelle, huono johto teki korvaamatonta vahinkoa.

Finnairin taloudellinen asema ei ole kovin hyvä, kuten ei muidenkaan vastaavien lentoyhtiöiden. Tällaisessa tilanteessa pitäisi hakea kustannussäästöjä olennaisista paikoista. Jos on pakko mennä henkilökunnan palkkoihin ja työoloihin, se pitää tehdä neuvottelemalla. Aloittaa pitäisi huippupalkatuista johtajista, ei pienintä palkkaa ja kovinta työtä tekevistä.

Jopa valtionyhtiöistä vastaava ministeri Häkämies on kerrankin tarttunut asiaan. Normaalistihan hän on antanut suomalaisen työn upota, ja keskittynyt selittelemään miksei omistajan ääntä voi käyttää. Häkämiehen vaatimus ulkopuolisesta selvitysmiehestä on tarpeellinen.

Valitettavasti Häkämies on taas myöhässä. Oikeistohallituksen omistajapolitiikkaa kuvaa vanha sanonta ”kun paska on housussa, on turha enää rypistellä”. Ehkä rypistelyn sijaan pitäisi pyrkiä perumaan tehdyt päätökset peseytymällä ja pistettävä kalsarit ja huonot johtajat vaihtoon. Edellinen johtaja jo lähti jättäen jälkeensä surkean perinnön.

Suru ja hämmennys

3.1.2010 1.53 | Jussi Saramo | Yleinen

Blogit näyttävät keskittyvän Espoon ammuskelun ruotimiseen. Hämmennys ja suru ovat koskettaneet ihmisiä laajasti. Toivottavasti tapettujen ihmisten muistoa kunnioitetaan synnyttämällä pahasta olosta tarpeellista muutosta ympäröivään yhteiskuntaan.

Rasistit ovat innostuneet: kerrankin joukkoampumiseen syyllistyi maahanmuuttaja. Helpon selittävän tekijän hakemiseen ovat intoutuneet muutkin, on helpompi olla, kun käsittämätön asia on omassa mielessä tehty ymmärrettäväksi.

Syyllisiä on löydetty monia: aselaki, mielenterveyspalvelut, sukupuolittuneet käyttäytymisnormit, maahanmuuttajien kotouttaminen, ja niin edelleen. Moni on huomannut, että Suomessa on ollut lähivuosinakin kymmeniä useita uhreja vaatineita ampuma-aserikoksia, ja niiden taustalla on ollut erilaisia syitä.

Törmäsin vasta tänään Facebookiin aiheesta perustettuihin rasistisiin ryhmiin. Tulin todella surulliseksi - jopa parikymmentä tuhatta suomalaista on ollut niin yksinkertaisia, että liittyvät ryhmään, jossa maahanmuuttajat leimataan teon takia. Yhtä älyllistä olisi perustaa ryhmä, jossa syy laitetaan kaikkien niiden syyksi, joiden nimi alkaa I-kirjaimella.

Syyllinen tekoon oli Ibrahim Shkupolli. Eivät kaikki miehet, eivät kaikki maahanmuuttajat, eivät kaikki aselaista vastaavat päättäjät, eivätkä kaikki I:llä alkavat.

Vaikka syy on yksin Shkupollin, olen sitä mieltä, että syntynyt epätoivo voidaan kääntää hyviksi teoiksi. Aselakeja pitää muuttaa niin, ettei Suomi ole enää yksi maailman aseistautuneimmista maista. Siten estettäisiin joku määrä pikaistuksissa tehtäviä tragedioita. Tätä ehkä ei olisi estetty, asekin taisi olla luvaton. Toisaalta luvallisten ja luvattomien aseiden vähentäminen käy parhaiten samanaikaisesti.

On myös tärkeää päästä pois kulttuurista, jossa mies tappaa puolisonsa tai tyttöystävänsä, ja usein jopa lapset, tai kuten nyt, työkaverit, kun hän kokee itsensä nöyryytetyksi. Jos ei ole aseiden kerääminen pois kodeista helppoa, ei kulttuurin muuttaminen sitä todellakaan ole. Se on kuitenkin tehtävä. Ahtaat sukupuoliroolit aiheuttavat liian paljon pahaa oloa ilman ampumisiakin.

Kiina ja Yhdysvallat kaatoivat ilmastosopimuksen

22.12.2009 14.25 | Jussi Saramo | Yleinen

Kööpenhaminan ilmastokokous on ohi, ja olen itsekin takaisin kotimaan kamaralla. Siirryn siis ilmastoblogistani takaisin tänne omiin blogeihini.

Kopioin kuitenkin alle viimeisen kirjoitukseni ilmastoblogista. Toivottavasti mahdollisimman moni lukee sen, monilla ihmisillä on täysin väärä käsitys Kööpenhaminan neuvotteluiden kariutumisen todellisista syistä.

***

Seurasin juuri ilmastokokouksesta käytävää keskustelua eri nettifoorumeilla. Huomasin, että keskustelijat olivat pääosin ymmärtäneet väärin syyt Kööpenhaminan kokouksen epäonnistumiselle. Eikä ihme. Suomalainen media, sekä jopa jotkut eurooppalaiset johtajat antoivat kokouksen kulusta väärän kuvan.

Sudanin toiminta kokouksessa ei varmaankaan ansaitse suuria tyylipisteitä. Kuitenkin syy, miksi Sudan, Venezuela, Kuuba ja monet muut vastustivat lopullista paperia, ei ollut välinpitämättömyys ilmastosta, päin vastoin. He olivat pettyneitä siihen, kuinka Yhdysvallat ja Kiina käytännössä kahdestaan upottivat oikean ilmastosopimuksen ja pakottivat muut hyväksymään täysin olemattoman paperin “ota tai jätä” -tyylillä.

Bella Center

Kokouspaikalta raportoitiin tuhansien tietokoneiden kautta tuloksista.
Informaatiosodassa Yhdysvallat pärjäsi hyvin.

Vaikka neuvottelujen jatkuminen on tärkeää, oli minusta hyvä, että joku uskalsi protestoida. Niin härskiä on Kiinan ja Yhdysvaltain toiminta. Kun nämä kaksi ovat maailman pahimmat ilmaston lämmittäjät, ei ilman heitä voida saada aikaan todellista muutosta. Siksi olin pöyristynyt suomalaisissa lehdissä olleista otsikoista joissa “Obama pelasti ilmastosovun”.

On tärkeää, että Kiinan päästöt saadaan laskemaan nykyiseltä kasvu-uralta. Nuppia kohden Kiinankin päästöt ovat kuitenkin vielä pieniä. Täytyy myös huomata, että Kiinan päästöt eivät hirveästi hyödytä orjatyötä muistuttavissa oloissa työskenteleviä kiinalaisia, vaan meitä eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia, jotka Kiinan teollisuustuotteita kulutamme.

EU olikin neuvotteluiden vastuullisimpia toimijoita. Sen sijaan Yhdysvallat, joka on absoluuttisestikin lähes Kiinan tasolla päästöjen määrässä, ei halua suostua käytännössä mihinkään. Oletan, että Obama haluaisi, mutta ei voi mitään maata käytännössä johtaville voimille. Ehkä Obama yrittää ensin saada terveydenhuoltouudistuksensa läpi. Senkään suhteen ei näytä hyvältä, eikä ilmastolla olisi aikaa odottaa.

Tämä sopisi viimeiseksi bloggaukseksi Kööpenhaminasta, ellei nyt jotain ihan yllättävää tule. Oikein hyvää joulua kaikille, ja kestävämpää uutta vuotta!

Vasemmisto Kööpenhaminassa

12.12.2009 19.52 | Jussi Saramo | Yleinen

Olen Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Bloggaan täältä niin usein kun ehdin, tarkoitus olisi ainakin pari kertaa päivässä. En kopioi ilmastokokouksen seurantablogia tänne, sitä voi seurata osoitteessa:
http://www.kansanuutiset.fi/blogit/ajankohtaista/