Viime keskiviikkona käsittelimme puoluehallituksessa esitystä puolueen tavoitteiksi seuraavalle viidelle vuodelle. Oma viikonloppu meni vielä puhtaaksikirjoittamisessa ja ohjelman esittelyssä Kirkkonummen Siikarannassa. Sää oli kaunis, laitan tähän sieltä ottamani kuvan.
Keskiviikon puoluehallitus päätti vaatia jättipankkien pilkkomista osana ohjelman talousosiota. Perjantaina Yhdysvaltain presidentti Obama tuli meidän kanssa samoille linjoille. Ihmettelen kuka ajatuksen vuoti ennen ohjelmamme julkaisua Obamalle
Tänään aamulla pidimme sitten tiedotustilaisuuden kevään puoluekokouksesta ja tavoiteohjelmaesityksestä. Ohjelmaesityksestä Paavo nosti esiin etenkin tarpeen jakaa työtä ja samalla nostaa pienimpiä tuntipalkkoja inhimilliselle tasolle.
Suomeen on syntymässä työtä tekevien köyhien luokka Yhdysvaltain ja Viron malliin. Etenkin naisvaltaisilla palvelualoilla palkat ovat kohtuuttoman pieniä, siivoojille tai kaupan kassoille ei meinaa riittää elämiseen kahdeksankaan tunnin työ, ainakaan pääkaupunkiseudulla.
Kun maailmantalouden sääntely lopetettiin 70-luvun alussa, alkoi vuosikymmenestä toiseen jatkunut globaalin kansantulon kasvun lasku ja samalla työttömyyden nousu. Talouspolitiikka perustetaan uskolle, jonka mukaan markkinat takaavat työllisyyden, ja laskua seuraa nousu. Todellisuudessa jokaisen laman jälkeen työttömyys on jäänyt entistä korkeammalle asteelle.
Nykyisen globaalin talouskriisin jälkeen työttömyys jää aiempaakin korkeammalle tasolle, ja se aiheuttaa inhimillisten yksilöllisten ongelmien lisäksi jo vakavia ongelmia järjestelmän kestävyydessä. On pakko uskaltaa muuttaa nykyisiä käytäntöjä ja alettava jakaa työtä työaikaa lyhentämällä.
Tutkimusten mukaan iso osa ihmisistä on valmiita tinkimään palkastaan lisääntyvän vapaa-ajan hyväksi. Pienituloisille tämä on kuitenkin mahdotonta. Siksi tarvitaan riittävä minimipalkka, 10 euroa tunnilta on hyvä lähtökohta tuleville vuosille.
Netti on jo täynnä kirjoituksia, joiden mukaan pienten palkkojen nousu lisää työttömyyttä. Tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan ole. Etenkin Suomessa, jossa pienituloisilla ei ole ollut varaa kuluttaa palveluita, on pienituloisten palkankorotus mitä parhainta elvytystä ja samalla työllisyyden parantamista.
Pääkaupunkiseudulla päätöksiä tehdään kaikkea muuta kuin demokraattisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Teknisiä rakenteita, kuten joukkoliikennettä ja jätehuoltoa hallinnoidaan epädemokraattisissa ylikunnallisissa elimissä. Pieni piiri päättää isot asiat ja valtuustoille tarjotaan ”ota tai jätä” -tyyppisiä ratkaisuja. Byrokratiaa on paljon, demokratiaa vähän.
Useat ylikunnalliset päätöksentekoelimet ovat nykytilanteessa välttämättömiä. Ei olisi mitään järkeä siinä, että vaikkapa joukkoliikennettä järjestäisi neljän eri kunnan hallinnot. Tästä syystä on alettu puhua demokraattisen seutuhallinnon järjestämisestä. Asiaa pohtimaan on perustettu pk-seudun ja lähikuntien yhteinen työryhmä. Jotkut haluaisivat ulottaa uuden seutuvaltuuston ja -hallinnon peräti 14 kunnan alueelle. Minulle riittäisi pk-seudun neljä kuntaa, en kuitenkaan vastusta laajempaakaan ratkaisua.
Seutuhallinnon luominen ei kuitenkaan riitä. Seutudemokratian puutteen lisäksi pääkaupunkiseutu kärsii vakavasta lähidemokratian puutteesta. Kun 25 000 asukkaan Korson terveysaseman kohtalosta päätetään Tikkurilassa ja Helsingin valtuusto on täynnä isolla rahalla kampanjoineita ammattipoliitikkoja, muttei ketään 35 000 asukkaan Vuosaaresta, ei voida paljoa puhua lähidemokratiasta.
Selvitysten mukaan tehokkaimmin palvelut järjestetään keskisuurissa, n. 20 - 30 000 asukkaan kunnissa. Siellä on vähiten turhaa byrokratiaa ja demokratia toimii siten, että palveluista pidetään huolta. Ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneita omista asioistaan.
Seutuselvityksen lisäksi selvitetään Helsingin ja Vantaan yhdistämistä. Edustan tässä HeVa-työryhmässä Vasemmistoliittoa. Olemme puolueessa puhuneet paljon erilaisista lähidemokratiamalleista, emmekä ole vielä luoneet yhteistä näkemystä. Esitän kuitenkin mallin, jonka itse näkisin mielelläni toteutuvan. Olen laajentanut sen koskemaan myös Espoota, vaikka sikäläisiä johtavia poliitikkoja on tähän asti kiinnostanut oma asema kuntaliitosselvityksiä enemmän.
1) Jos Helsinki ja Vantaa (ja Espoo) yhdistetään ilman todellista lähidemokratiaa, karkaa valta vielä kauemmas tavallisista kansalaisista. Yhdistämisen ehdoksi pitää asettaa kuntien jakaminen pienempiin kaupunginosakuntiin.
2) Kun budjettivaltaiset kaupunginosakunnat luodaan, jäävät vanhat kuntarajat nykyistäkin epätarkoituksenmukaisemmiksi. Turhia hallintoportaita ei pidä ylläpitää. Nykyiset kunnat pitää siinä tilanteessa lakkauttaa.
3) Sekä kaupunginosakunnilla, että uudella suurpääkaupungilla tulee olla verotusoikeus. Kaupunginosat verottaisivat lähipalveluita varten ja suurkaupunki infrastruktuuria.
4) Seudulle tarvitaan oma verontasausjärjestelmä, kuten suomalaisten kuntien välillä on. Ilman verontasausjärjestelmää kaupunginosakunnat johtaisivat nykyistäkin pahempaan epätasa-arvoon, mikä on mahdoton ajatus.
5) Lähikuntien pitää huolehtia kaikista lähipalveluista: terveydenhoidosta, peruskoulusta, päivähoidosta, kirjastosta, lähiliikuntapaikoista jne.
6) Suurkunnan pitää huolehtia joukkoliikenteestä, jätehuollosta, vesihuollosta, teiden ylläpidosta, yleiskaavoituksesta, toisen asteen koulutuksesta, erikoissairaanhoidosta, metropolitason kulttuuri- ja liikuntapaikoista jne.
Unohdin nyt varmasti monta asiaa. On varmasti myös asioita joita en ole tullut ajatelleeksi, kommentoikaa ihmeessä, siitä olisi apua.
Tein yllä olevan kartan esimerkiksi, millaisia uudet kunnat voisivat olla. Vantaan tunnen parhaiten ja jonkin verran Helsinkiäkin. Mietin esimerkiksi pitäisikö Malmin kaupunginosakunta jakaa kahtia. Espoon osalta luotin kaupungin omiin suuralueisiin. Kartalta katsoen ne näyttivät aika älyttömiltä, mutta varmasti aluejakoihin on syy.
Parasta tässä uudelleenjakamisessa olisi, että kunnat jaettaisiin todellisten luonnollisten palvelualueiden perusteella. Olin aika konservatiivinen nykyisten kuntarajojen kanssa, varmaan muitakin rajansiirtoja kannattaisi tehdä, kuin Mellunkylä-Länsimäki, Ala-Tikkurila ja Kauniaisen raja-alueet. Helsingille kuuluvaa Lounais-Sipoota en laittanut kartalle, se korostaa entisestään muutoksen järkevyyttä, onhan se Vantaan takana.
Moni pitää tällaista ajattelua haihatteluna. Heitä kehoitan katsomaan listaa uusien kaupunginosakuntien asukasmääristä. Pienin on Kauniainen, joka nykyiselläkin lainsäädännöllä on oma kuntansa! Miksi kauniaislaiset olisivat oikeutettuja lähidemokratiaan, mutta me länsimäkeläiset emme?
Asukasluvuissa on virheitä, mutta ne antavat suuntaa. Osa tiedoista tuli wikipediasta, jossa oli vanhentuneita tietoja ja epämääräisiä rajauksia. Uudet kaupunginosakunnat olisivat Suomen mittakaavassa keskisuuria kaupunkeja.
J. Karjalainen lauloi, että ”me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan”. Tällä tavalla katsottuna myös Tony Halme oli oman elämänsä sankari. En ole kovinkaan kiinnostunut henkilö Tony Halmeen elämän vatvomisesta. Se valtava moraalinen närkästys ja poliittisten pisteiden kalastelu, joka Halmeen kuolemaa seurasi, ansaitsee kuitenkin huomiota.
Kaikki alkoi, kun Iltalehden kolumnisti Kaarina Hazard kritisoi mediaa Halmeen nostamisesta sankariksi. Hazard veti tapansa mukaan överiksi, ja nimitteli vainajaa rumasti. Se oli varmasti tarpeetonta, mutta itse asiasta Hazard oli oikeassa. Oli oksettavaa seurata, kuinka suomalainen media teki Halmeesta sankaria kuolemansa jälkeen.
Yksin jätetty ihmisraunio sai yhtäkkiä paljon ystäviä, ja kaikki pahatkin teot näytettiin jonkinlaisena sankaruutena. Halmeen elämä oli kai alusta asti aika traagista, joten on ymmärrettävää, että mies ajautui sellaiseen toimintaan ja tilaan kun joutui. Pahat teot ovat kuitenkin pahoja, niitä voi ymmärtää, mutta ei niitä pidä pyhittää. Uhkana on, että Halmeesta tehdään jonkinlaista nuorisoidolia, ja siten oikeutetaan miehen levittämää rasismia ja suoranaista ihmisvihaa.
Muistaako kukaan enää kuka Tony Halme oli? Hän oli mies joka nousi eduskuntaan vastustamalla ”kannabista pössytteleviä hippejä”, mutta itse veti piriä ja muita kovia huumeita.
Hän oli mies joka halusi koventaa rangaistuksia, syyllisti rikoksista kaikkia maahanmuuttajia, mutta itse ammuskeli kamapäissään, ajeli kännissä ja aineissa ja vaaransi siten viattomia.
Hän oli mies joka pääsi eduskuntaan syyttämällä poliitikkoja taksilla ajelusta ja ansaitsemattomista tuloista, mutta itse teki uudet taksilla ajon ennätykset ja lähti mahdollisimman nopeasti kansanedustajaeläkkeelle.
Tällaisesta kaverista suomalainen media teki sankaria. Ihan hyvä että joku sanoi, ettei keisarilla ole vaatteita.
Olin aikanaan yhden kesän töissä Helsinki-Vantaan lentokentällä vartijana. Olin matkatavarapuolella, joten pääsin näkemään läheltä matkatavaroiden lastaamista ja kuljettamista.
Jos ei vartijan homma ole kadehdittavaa, ei sitä ollut matkatavaramiestenkään työ. Se oli raskasta työtä ajoittain kovassa kiireessä. Finnairilla ja Helsinki-Vantaalla oli kuitenkin hyvä maine - kenttätyöntekijät tekivät pienestä palkasta huolimatta töitä kovalla ammattiylpeydellä.
Viime vuonna hyvästä laukkujen käsittelystä annettiin jopa palkinto.
Tämän kovan panoksen Finnairin johto palkitsi ulkoistamalla duunarinsa pahamaineiselle vuokrayhtiö Baronalle. En pysty näkemään mitään perustetta sille, että valtionyhtiö ulkoistaa tärkeän toimintonsa Baronan kaltaiselle yritykselle.
Sen lisäksi, että ulkoistus oli itsessään törkeä veto, hoiti Finnairin johto projektin muutenkin vastuuttomasti ja huonosti. Henkilöstön kanssa ei neuvoteltu, ja tilanne ajautui lakkoon asti.
Vaikka lakkoa ei nyt ole päällä, on laukkujen kanssa jatkuvia ongelmia. Pääluottamusmiehen mukaan henkilökuntaa on aivan liian vähän, jopa 30 hengen vajausta. Työntekijöitä on syytetty ”italialaisesta lakosta” eli töiden tahallisesta hidastamisesta, mutta siitä ei työntekijöiden mukaan ole kyse. He tekevät töitä kunnolla, mutta eivät enää ”revi ja riuhdo” vajaalla henkilökunnalla toimittaessa paniikkitilanteissa, kuten Finnairin aikana.
Kysyä sopiikin, miksi kukaan antaisi ylimääräistä työnantajalle, joka kohtelee sinua kuin kuraa? Hyvästä työyhteisöstä ja keskinäisestä luottamuksesta hyötyisivät kaikki.
Oli tragikoomista lukea matkatavarapuolen palkinnosta ja Helsinki-Vantaan uudesta loistavasta laukkujen käsittelyjärjestelmästä Finnairin asiakaslehdestä sunnuntaina, kun koneesta ulos tullessa näki röykkiöittäin omistajaa vaikka olevia laukkuja odotustilassa. Todennäköisesti tästä jää pysyvä tahra yhtiön maineelle, huono johto teki korvaamatonta vahinkoa.
Finnairin taloudellinen asema ei ole kovin hyvä, kuten ei muidenkaan vastaavien lentoyhtiöiden. Tällaisessa tilanteessa pitäisi hakea kustannussäästöjä olennaisista paikoista. Jos on pakko mennä henkilökunnan palkkoihin ja työoloihin, se pitää tehdä neuvottelemalla. Aloittaa pitäisi huippupalkatuista johtajista, ei pienintä palkkaa ja kovinta työtä tekevistä.
Jopa valtionyhtiöistä vastaava ministeri Häkämies on kerrankin tarttunut asiaan. Normaalistihan hän on antanut suomalaisen työn upota, ja keskittynyt selittelemään miksei omistajan ääntä voi käyttää. Häkämiehen vaatimus ulkopuolisesta selvitysmiehestä on tarpeellinen.
Valitettavasti Häkämies on taas myöhässä. Oikeistohallituksen omistajapolitiikkaa kuvaa vanha sanonta ”kun paska on housussa, on turha enää rypistellä”. Ehkä rypistelyn sijaan pitäisi pyrkiä perumaan tehdyt päätökset peseytymällä ja pistettävä kalsarit ja huonot johtajat vaihtoon. Edellinen johtaja jo lähti jättäen jälkeensä surkean perinnön.
Blogit näyttävät keskittyvän Espoon ammuskelun ruotimiseen. Hämmennys ja suru ovat koskettaneet ihmisiä laajasti. Toivottavasti tapettujen ihmisten muistoa kunnioitetaan synnyttämällä pahasta olosta tarpeellista muutosta ympäröivään yhteiskuntaan.
Rasistit ovat innostuneet: kerrankin joukkoampumiseen syyllistyi maahanmuuttaja. Helpon selittävän tekijän hakemiseen ovat intoutuneet muutkin, on helpompi olla, kun käsittämätön asia on omassa mielessä tehty ymmärrettäväksi.
Syyllisiä on löydetty monia: aselaki, mielenterveyspalvelut, sukupuolittuneet käyttäytymisnormit, maahanmuuttajien kotouttaminen, ja niin edelleen. Moni on huomannut, että Suomessa on ollut lähivuosinakin kymmeniä useita uhreja vaatineita ampuma-aserikoksia, ja niiden taustalla on ollut erilaisia syitä.
Törmäsin vasta tänään Facebookiin aiheesta perustettuihin rasistisiin ryhmiin. Tulin todella surulliseksi - jopa parikymmentä tuhatta suomalaista on ollut niin yksinkertaisia, että liittyvät ryhmään, jossa maahanmuuttajat leimataan teon takia. Yhtä älyllistä olisi perustaa ryhmä, jossa syy laitetaan kaikkien niiden syyksi, joiden nimi alkaa I-kirjaimella.
Syyllinen tekoon oli Ibrahim Shkupolli. Eivät kaikki miehet, eivät kaikki maahanmuuttajat, eivät kaikki aselaista vastaavat päättäjät, eivätkä kaikki I:llä alkavat.
Vaikka syy on yksin Shkupollin, olen sitä mieltä, että syntynyt epätoivo voidaan kääntää hyviksi teoiksi. Aselakeja pitää muuttaa niin, ettei Suomi ole enää yksi maailman aseistautuneimmista maista. Siten estettäisiin joku määrä pikaistuksissa tehtäviä tragedioita. Tätä ehkä ei olisi estetty, asekin taisi olla luvaton. Toisaalta luvallisten ja luvattomien aseiden vähentäminen käy parhaiten samanaikaisesti.
On myös tärkeää päästä pois kulttuurista, jossa mies tappaa puolisonsa tai tyttöystävänsä, ja usein jopa lapset, tai kuten nyt, työkaverit, kun hän kokee itsensä nöyryytetyksi. Jos ei ole aseiden kerääminen pois kodeista helppoa, ei kulttuurin muuttaminen sitä todellakaan ole. Se on kuitenkin tehtävä. Ahtaat sukupuoliroolit aiheuttavat liian paljon pahaa oloa ilman ampumisiakin.
Olin aikanaan yhden kesän töissä Helsinki-Vantaan lentokentällä vartijana. Olin matkatavarapuolella, joten pääsin näkemään läheltä matkatavaroiden lastaamista ja kuljettamista.
